tiistai 24. elokuuta 2010

Wanha pöytä




Viimein vihdoin olen saanut entisöityä isoisäni tekemän pöydän. Aloitin kunnostustyöt siinä huhtikuun lopulla ja elokuun alussa tuli valmista. Olen ehtinyt aina silloin tällöin pöytää kunnostamaan, ja sen vuoksi aikaa on mennytkin. Pöytä oli valkoisen värinen, mutta maalikerroksia oli n. 6 ja siihen mahtui monia eri värejä. Olen ottanut maalikerrokset maalinpoistoaineella ja skrapaamalla pois. Lopuksi hioin vähäsen, jotta sain sellaiset kohdat pois, mitkä eivät muutoin lähteneet. Lopuksi käytin Liberonin antiikkivahaa, sävynä tumma tammi. Lopputulokseen olen itse erittäin tyytyväinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti